sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Plussan puolella


Hui, mistä olen repinyt itselleni tämän kamalan kiireen. Eilen illalla valvoin myöhään väsyneenä sängyssä  laskeskellen ja listaillen tehtäviä asioita enkä saanut unta. Lopulta nousin ylös sohvalle istumaan, hengittelin rauhallisesti ja tein läsnäoloharjoituksia. Olen ottanut 20 minuuttia joka päivä aikaa itselleni, sanotaanko vaikka, meditointia tai hiljentymistä varten. Olen löytänyt siihen pari hyvää ja toimivaa tekniikkaa. Jos kiinnostaa, voin jossain vaiheessa kertoa. Mutta plussan puolella mennään kaikessa - se on varmaa se.

Olen varannut viikoksi kirppispöydän ja lähes kaikki tavarat on jo hinnoiteltu. Tällä viikolla olikin hyvä sauma ostaa jo näin etukäteen jotain uutta tilalle. Näinhän se homma toimii? Mitäs muutakaan tällainen höpsö romantikko ostaisikaan kuin kukallisia juttuja. Vanhoista eriparilautasista tulee muuten ihana kesäkattaus! Vanhoja pussilakanoita ostan silloin tällöin erinäisiä ompelujuttuja varten ja tottakai käytän pussilakanoinakin osan ihanuuksista. Eriparisena ja suloisena sekamelskana toimii sängyssäkin.




Siskoni kysyi eilen, löytyisikö raakaruokakirjoistani jotain herkkuohjetta, johon tulisi tahinia. On kuulemma kalsiumin (ja herkkujen) tarpeessa. Kiireessä löysin yhden ja lupasin selvitellä lisää asiaa. Voin häpeäkseni tunnustaa, etten ole ollut kovin ahkera tahinin käyttäjä. Jääkaapista löytyy purkillinen. Tänä aamuna lueskelin hetken sängyssä kirjoja ja laitoin viestin: "Tahini: täydellinen perusta kastikkeille, makeisille ja juomille. Juu ja koklaan kohta tehdä kaakaotahinipalleroita sekoittamalla vain." 7 minuutin päästä lähti kuvaviesti: "Iiks! Tahini, hunaja ja raakakaakao toimii!! Vähäks helppoo ja hyvää :D"

Piti ottaa nopeasti valokuva, kun oli vielä jotain kuvattavaa. Tässä teillekin mukaellen RAW FOOD -elinvoimaa raakaravinnosta -kirjan ohjetta suklaiset TAHINIPALLOT. "Makeiset, jotka ovat täynnä kalsiumia, proteiinia ja elinvoimaa." Todellakin. Aurinkokin alkoi paistaa ja mieli virkistyi.

2 reilu rkl tahinia
1 vajaa rkl hunajaa
2 tl (raaka)kaakaojauhetta
(suolaa, jos tahinissa ei ole)
kookoshiutaleita

Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Pyöritä palloiksi ja kierittele kookoshiutaleissa. (Tahini ei automaattisesti ole aina "raakaa", koska seesaminsiemenet yleensä paahdetaan siihen. Mutta ohjetta kannattaa kokeilla oli sitten millaista tahinia tahansa.)


Voikaa hyvin!
On muuten kevättä ilmassa.


sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Talvipäivän linssikeitto


Kävin tänä aamuna rämpimässä kunnon lenkin tuolla lumimyräkässä. En ihan ymmärrä, minkä ihmeen takia. Ehkäpä pieni kutina siitä, että matkan varrella olevalta kirpparilta löytyisi jotain kaivattua. Talvipäivään sopii hienosti linssikeitto. Helppo ja nopea.

Tällä viikolla olen lueskellut puutarhakirjoja. Mökin pihaa varten. Pieniä piirroksia ja muistiinpanoja onkin jo kertynyt. Aiheesta lisää myöhemmin. Tiedättekös, että pelkkä kirjojen lukeminen teki jo onnelliseksi.





KOOKOS-LINSSIKEITTO

voita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl vihreää currytahnaa
mausteita
kasvisliemijauhetta
(porkkanaa, paprikaa)
3 dl punaisia linssejä
tölkki tomaattimurskaa
tölkki kookosmaitoa
vettä

Sipulit kuullotetaan currytahnan kera voissa. Sekaan kipataan linssit, tomaattimurska ja kookosmaito. Annetaan kiehua matalalla lämmöllä, kunnes linssit ovat kypsiä. Jos viitsii, sekaan voi pilkkoa porkkanaa tai paprikaa. Paksuna versiona menee lisäkkeenä.


tiistai 14. helmikuuta 2012

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Mökillä, PISTE


Mökillä on lämmitetty uuneja ja jatkettu taas remonttia. Nyt ollaan oikeasti siinä vaiheessa, että pinnoista täytyy päättää. Se olikin edessä nopeammin kuin arvasinkaan ja tällaiselle tapetti-addiktille se onkin jännä paikka. Remontti on muuten mennyt kohtuu hyvin tai oikeastaan ihan hienosti. Vähän jo arveluttaa, tuleeko turhan fiiniä jälkeä. Tekijätkin tahtovat olla melkoisen omapäistä väkeä. "Se tehdään näin, PISTE."

Ehdin jo iloita mielestäni hyvin toimivista tapettimalleista. Halusin vahvistusta läheisiltäni, mutta miten niillä kaikilla voikin olla niin eri maku ja tiukka oma tyyli.
"Viileän vaaleaa ja yksinkertaisen neutraalia, ettei rupea heti kyllöittämään, PISTE."
"Ei mitään tunkkaisia perinnetapetteja, PISTE."
"Herraskaista kartanotyyliä, PISTE."
"Retroa, PISTE."
"Lämmintä, paljon värejä ja kukkasia, PISTE."
"Ei mitään mikä muistuttaa lapsuuteni tapetteja, PISTE."

Ja omani varmaan olisi "romanttisia ruusuja isoäidin tyyliin, PISTE."






Vietin mukavan, mutta hiukan stressaavan iltapäivän maalikaupassa. Onneksi siellä on sohva ja hyvä palvelu - sama paikka ja myyjä kuin pikku tyttönä tapetteja valitessani. Nyt on tapetit, maaleja, laattoja ja kaikenlaista muuta tarpeellista hankittu. Yllättävää se, ettei missään ole yhtään ruusua. Vielä en paljasta, mitä tulee mihinkin. Tavoitteena on kuitenkin se, että mökki henkii valoisuutta, raikkautta, rauhallisuutta, iloa ja lämpöä - kaikki tämä menneen ajan tunnelmalla. Ja aina on hyvä pikkaisen räväyttää!

Näin myös Boråksen uuden historiallisen Karlslund-malliston, jonka lähtököhtana on ollut 1700-1800 -luvun pohjoismaiset tapetit. Kartanoista, porvariskodeista ja maalaistorpista. Tykkäsin siitä ja tässä ihasteltavaksi muutama. Taisi tästä mallistosta yksi lähteäkin matkaan...



Kuvat: Värisilmä

Tähän mennessä yllättävimmän piste-keskustelun kävin isäni kanssa.
I: "Mitä väriä ajattelit kuistin seiniin?"
S: "Väriä? Se sama valkoinen."
I: "Tarviiko sitä samaa valkoista olla kaikkialla. Eikö kuisti voisi olla jonkun muunkin värinen!"
S: "...olisiko ehdottaa jotain?"
I: "Vaaleanpunainen voisi olla hyvä!"
S: "Vaaleanpunainen!?! Selvä, kuistista tulee vaaleanpunainen, PISTE"

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Huolettomia päiviä





Hirmuisen kaunista ulkona. Tosin mukava ihailla sitä ihan näin sisältä käsin. Lorvia ja lämmitellä itseä kuumilla juomilla sekä energisoivilla ruoka-aineilla.

Vietin eilen huoletonta kaupunkipäivää. Hain kasan tapettimallipaloja mökkiä varten (palaan myöhemmin niihin), nautiskelin täyttävän brunssin ja ajelin ratikalla pitkin kaupunkia. Piti vähän väliä piipahtaa jossain lämmittelemässä. Mokossa kylmät sormet lämpenivät leveän lattemukin ympärillä ja mieli lämpeni kauniita ja inspiroivia tavaroita katsellessa. Ravintolapäivän kunniaksi kävin herkuttelemassa raakakakuilla ja -suklailla, nam! Ja sekin oli niin innostavaa. Ihanat pop-up ravintolat. Innostuisin itsekin sellaisen pystyttämisestä. Mitähän tarjoaisin omassani? Paitsi että kimpassa se olisi tietty kaikkein hauskinta. Vaatekaupassakin ehdin pyörähtää, mutta oikeastaan keskityin vain siihen kaikkeen, mitä kuluvalla hetkellä tapahtui. Aika riensi siivillä eikä arki muistunut mieleen. Lisäksi oli tietenkin hyvä seura, hyvät keskustelut sekä päivän kruunaava illallinen.

Tällä viikolla olen saanut muutenkin nauttia iloisten ja innostavien ihmisten seurasta sekä kaikenlisäksi vielä inspiroivissa ympäristöissä. Mikäs voisi olla parempaa, ainakaan itseäni ajatellen. En itseasiassa kaipaa mitään muuta. Ja siitä muusta pysyttelenkin kaukana.