sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuosi 2013


Blogivuoteni oli tällä kertaa hiljainen ja painottui enemmän loppuvuoteen. Alkuvuodesta yritin lähinnä muistaa kuunnella sydäntäni ja ottaa rennosti kaiken tohinan keskellä. Omia kuviani piilopaikasta ilmestyi erään sisustuskirjan lehdille. Vähän tuli juhlittua kevättä ja kesäpuuhat alkoivat täyttää ajatukset.


Kesällä tein vähän puutarhahommia ja kasvimaata. Innostuin virkkaamaan maton jos toisenkin ja kivan kaksivärisen korin, joita on syntyi myöhemmin lisää.


Syksyllä, kuten aina, tuntui hyvältä olla ihan vain kotosalla käpertyneenä täkin mutkaan. Mennyt syksy oli muutenkin tällaiselle syysihmiselle mitä ihanin.Vuosi päättyi joulukalenteriin, jota oli hauska ja inspiroiva tehdä. Blogivuotta väritti myös älynväläys alkaa ottaa kännykällä kuvia blogiin ja tietysti se instagram.

Tervetuloa vuosi 2014 - olen valmis! Tuntuu siltä, että blogikin tulee olemaan taas aktiivisempi. Kiitos teille lukijoille kuluneestä vuodesta!


torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu ja sateen ropina



Joulupyhinä ihailin aamuruskoja, kuuntelin sateen ropinaa ja sompailin pyjamassa ulkona asti. Sammuttelin valoja toisten jäljiltä ja sytyttelin tilalle kynttilöitä. Asettelin kukkia, hipelöin koristeita, lepäilin ja luin. Söin tietenkin koko ajan ja nautin rakkaiden seurasta.

Pian aloin kuitenkin kaivata omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Lisäksi olo on hieman haikea. Onneksi on välipäivät aikaa valmistautua tulevaan vuoteen.

maanantai 23. joulukuuta 2013

23.12 || may your dreams come true


♥   Toivon teille kaikille ihanaa joulua!  ♥ 

Kiitos joulukalenterimme seuraamisesta. Tämä oli hauskempaa kuin osasin kuvitella ja osasin tehdä sen tarpeeksi rennosti ja huolettomasti näin kiireisen joulun alla. Viimeinen luukku avautuu huomenna Suveliinan blogissa.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22.12 || neljäs adventti


Turkoosi on ollut jouluvärieni suosikkeja jo pitkään, joten neljännen adventin teemaväri oli helppo päättää. 

Tänään tuntuu hyvältä. Joulumieli on täyttänyt sydämen. ♥ 


Hyvää mieltä jouluun!



lauantai 21. joulukuuta 2013

21.12 || Pitsipuu


Joulukuusen tarkoitetut pikkuruiset pitsilumihiutaleet pääsivätkin joulupuuksi ikkunaan. Joulu on jo niin lähellä, että se alkaa herkistää mieltä. Miten nämä päivät pitävätkin sisällään niin paljon tunteita?

torstai 19. joulukuuta 2013

19.12 || jouluhenkari


Joulukoristelussa voi ottaa myös rennosti. Voisin varmaan koristella joulupallokokoelmallani jonkin kartanon kaikki joulukuuset, mutta nyt otin esiin kolme ja ripustin henkariin.

Joulukalenterin luukku avautuu huomenna Suveliinalla.

tiistai 17. joulukuuta 2013

17.12 || ihana koti


Olin tosiaan viime viikonlopun Suveliinan luona ensimmäistä kertaa. Itseasiassa näimme kolmannen kerran. Eräs ystäväni oli hieman huolissaan, olenko nyt aivan varma, mitä olen tekemässä. Siis menen viikonlopuksi ihmisen luo, johon olen tutustunut netissä ja jonka olen tavannut aiemmin kaksi kertaa. Oikeasti olemme joka päivä tekemisissä. Blogimaailma on oivallinen paikka löytää samanhenkisiä ystäviä. Kannustan blogitapaamisiin ja yhteydenottoihin!

Ja koti oli aivan ihana! Aivan tuttu valokuvista, mutta kaikki oli avarampaa ja mykistävämpää. Kuvissa jutut näyttävät joka isommilta tai pienemmiltä kuin todellisuudessa. Viikonlopun aikana kierrettiin ihan uskomattoman monta kirpputoria. Muutenkin touhuttiin niin paljon, etten muistanut oikein edes kuvata. Ehdittiin askartelemaankin. Huomisesta kalenterin luukusta näette, mitä sisustukseen sopivaa joulujuttua Suveliina on tehnyt!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15.12 || energiaa adventtiin


Uskomatonta, kolmas adventti jo! Viikonloppu meni hujauksessa ja se oli yksi vuoden parhaimpia. Kotiuduin hetki sitten Suveliinan luota. Kierreltiin kirppiksiä ja fiilisteltiin joulua. Reissusta ja löydöistä varmasti lisää myöhemmin. Matkalaukku, Ikean kassi, reppu ja käsilaukku odottaa purkamista (ihan ihme kirpputoreja, löytyi vaikka mitä). Tankkaan energiaa nyt glögillä ja pikaherkulla eli puolikkaalla taatelilla, johon lykkäsin pähkinän.

Huominen kalenterin luukku aukeaa taas Fallen For An Old Chair -blogissa ja me nähdään ylihuomenna.

Iloa ja hyvää mieltä joulun odotukseen!

perjantai 13. joulukuuta 2013

13.12 || muista pause


Kaiken jouluhässäkän keskellä tärkeintä itselleni on rentoutuminen. Kotona voi käpertyä sohvalle, vaikka olisikin vähän sotkuista ja tekemättömät työt odottaisivat. Sytytellä kynttilöitä, hörppiä glögiä ja nautiskella hetki. Joulussakaan ei kaiken tarvitse olla niin justiinsa. Nyt on ollut todella kiireistä aikaa myös töissä, joten päätin olla lähettämättä joulukortteja. En ehdi. Enkä halua stressata joulun takia. Nyt muuten kannattaisi kaivaa muutaman vuoden takainen hittilahja eli piikkimatto esiin. Itse köllöttelen sen päällä ennen nukkumaan menoa ja välillä ihan muutenkin.

Tulevan viikonlopun rentoilen Suveliinan luona. Huominen kalenterin luukku aukeaakin Fallen For An Old Chair -blogissa ja ehkä me seikkaillaan siellä molemmat. Viikonlopun tunnelmia voi seurata myös Instagramissa @fallenforanoldchair ja @sinisempi.

Rentoa viikonloppua!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11.12 || paketit


Perinteiseen joulumakuun tykästynyttä ystäväänsä voi järkyttää vaikka kirkkaankeltaiseen silkkipaperiin käärityllä lahjalla. Omaksi pakettiväriksi päätyi juurikin tuo keltainen. Ihanaa! Tänään lähtee jo ensimmäinen paketti ystävän luo.

Huomenna kannattaa kurkistaa, mitä jouluista Suveliina on askarrellut.

maanantai 9. joulukuuta 2013

9.12 || rakkaimmat koristeet


Haltiakummi kyseli, mikä on rakkain joulukoristeeni. Mietin asiaa itseasiassa edelleen. Löysin mökin vintiltä kolme vuotta sitten laatikollisen vanhoja joulukuusen koristeita. Olen avannut laatikon muutaman kerran aina joulun alla ja ihastellut. Taitaa olla kauan siitä, kun ovat oikeasti olleet käytössä. Nämä kyllä kuuluvat rakkaimpiin joulukoristeisiini.

Huomisen joulukalenterin luukun avaa Suveliina.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

8.12 || värikästä adventtia


Kynttilävarastoa on kasvatettu ja väriskaalaa laajennettu joulua varten. Muutama koriste pyöräytetty piristämään.

Värikästä adventtisunnuntaita!

lauantai 7. joulukuuta 2013

7.12 || piparihommia


Pikkuisen on ollut jo piparihommia. Koristelun suoritin tällä kertaa leipoessa. Siskoni tarjosi eilen appelsiinipiparitaikinaa ja se oli ihan super NAM! Suosittelen lämpimästi jo pelkästään taikinan perusteella.

torstai 5. joulukuuta 2013

5.12 || tähdet tähdet


Nämä jo klassikon asemaan nousseet taiteltavat paperitähdet jaksavat vielä vain koukuttaa. Pari vuotta olen näitä taitellut enkä kyllästy. Ohje löytyy vaikka täältä.  Paperina toimii hyvin skräppäyspaperit. Isoista arkeista saa upeita isoja tähtiä. Lisäksi akvarellipaperi ja kartonkikin toimii hienosti. Myös aivan pienistä papereista tehdyt tähdet ovat suloisia. Niitä voi laittaa toisiinsa kiinni langalla tähtinauhaksi. Nämä virittelen makuuhuoneeseen.

Huominen joulukalenterin luukku avautuu Suveliinalta.

tiistai 3. joulukuuta 2013

3.12 || hyasintit


Tänä vuonna kaivettiin roskiskaapista hyasinteille purkit. 

Ja huomenna on Suveliinalla yksi tosi kiva juttu näytettävänä. Me nähdään ylihuomenna!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1.12 || adventtipuurolla


Kuten eilen tuli lupailtua, tänään alkaa pienten makupalojen tarjoilu joulun ajastani täällä blogissa. Ihan rennosti ja leppoisasti. Ajattelin myös repäistä ja ottaa valokuvat kameran sijasta kännykällä. Tämä on nimittäin sellainen iisipiisi joulu. Ei siis hillittöntä decoreerausta. Kuusiakaan en meinaa kolmea pientä enempää tänä vuonna kantaa kotiin. Tai siis ne kolmehan täällä jo on. No mutta yhdessä Suveliinan kanssa näistä jouluisista makupaloista syntyy joulukalenteri. Viimeistään huomenna kannattaa kurkata Fallen For An Old Chair -blogiin ja sitten taas ylihuomenna tänne. Jotenkin näin sen pitäisi mennä... Tervetuloa mukaan!

*

Täällä on tänään tunnelmoitu ja syöty hiukan erilaista joulupuuroa. Liotin chia-siemeniä mantelimaidossa ja näin siitä tulee ihanan puuromaista. Latasin kerroksittain marjoja, pähkinöitä ja chia-puuroa. Nam! Olen raahannut tätä töihinkin välipalaksi. 

Ihanaa joulun odotusta!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Harmaasta ilon ja sinisen kautta jouluun


Vuoden muka harmain kuukausi on lähes takana. Se on ollut täynnä iloa ja värejä. Inspiraatiota ja innostusta. Energiaa ja keveyttä.


Marraskuussa ovat tähdet muutenkin olleet monilla tavoin kohdillaan. Kirppiksiltä olen kantanut reppukaupalla ihania vaatteita itselleni. Olen antanut aiemmin hyvinkin avokätisesti omiani pois, joten luulen, että nyt on tainnut olla takaisinmaksun aika. Tänä syksynä ovat  siniset vaatteet tuntuneet hyviltä. Ne ovat suorastaan hakeutuneet heti syliini kaupoissa ja kirpputoreilla. Monesti olen etukäteen miettinyt, mitä olen hakemassa ja sen jälkeen on ollut suorastaan kutkuttavaa, miten etukäteen ajatellut jutut kulkeutuvat luokse. Täällä siis hengaillaan parhaillaan rennosti tunikassa, farkuissa, villasukissa sekä tukka suloisesti sekaisin. Ja mietitään, mitä seuraavaksi voisikaan vetään puoleensa. Ehkä ajankohtaan sopivasti rauhaa ja rakkautta?


Marraskuusta hypätään tosiaan jouluun. Se tapahtuu täällä rennosti ja leppoisasti. Ilman suurempia suorituksia. Tarjoilen blogissani pieniä makupaloja joulun ajastani itselleni tutulla tyylillä. Nämä makupalat rakentuvat joulukalenteriksi yhdessä Suveliinan kanssa. Nähdään siis pian ja katsotaan, mitä tuleman pitää!



maanantai 25. marraskuuta 2013

Vastauksia

Sain ihanalta Vihervaaran Annalta muutaman kysymyksen vastattavaksi. 


1. Mistä unelmoit?
Blogini esittelytekstissä lukee itsestäni: "uskoo sinisilmäisesti unelmiinsa ja onnellisiin loppuihin". Toki joskus tuo sinisilmäisyys on ollut vähän hukassa, myönnettäköön.

Mietin useasti, mitä elämältä toivon, mihin suuntaan haluan mennä, mistä voisin päästää irti. Olen myös huomannut, ettei väkisin yrittämällä saa oikein mitään aikaiseksi, ei edes unelmien kunnollista toteutumista. Joskus pitää vain olla ja nimenomaan olla läsnä elämässä, niin huomaakin asioiden oikean tilan ja tarvittavan suunnan. Tämä syksy on ollut poikkeuksellinen ja merkityksellinen elämässäni. Olen huomannut joidenkin suurten unelmien muuttuneen ja toisaalta taas eläväni parhaillaan unelmiani. Tämän tajuaminen on ollut hetkittäin jopa hämmentävää. 


2. Uskotko intuitioon?
Kyllä. Ja ehdottomasti pitäisi enemmän uskoa ja luottaa omiin vaistoihin. Monta vikajuttua on tullut tehtyä, kun on liikaa järkeillyt. Olen todella herkkä ihminen ja vaistoan myös herkästi asioita. Pikkuhiljaa olen tajunnut, että tämä on yksi vahvuuteni.

3. Mistä innostut?
Innostun kaikenlaisista kauniista asioista. Kukkasista, tapeteista, koruista, vaatteista, astioista, kankaista. Elämän ihmeellisyydestä. Hyvinvoinnista, kirjoista, käsitöistä, uusista resepteistä, yksityiskohdista. Luonnosta. Ihmisistä. Unelmista ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Voin innostua helposti nollasta sataan hetkessä. Yhdessä vaiheessa työhuoneeni seinällä oli teksti: "Elän intohimoisesti". 


4. Aamu vai ilta?
Olen aamuihminen. Virkeä ja iloinen. Hymyilen ja lauleskelen kävellessä töihin. Haen mukillisen kahvia ja aah, tuntuu niin hyvältä! Toisaalta illalla sammuttelen ajoissa valoja, annan mielen ja kehon rauhoittua, hengittelen, makoilen hetken piikkimatolla. Olen onnellinen siitä, että saan ajoissa käpertyä peiton alle ja antaa unen tulla. Arvostan hyviä yöunia yli kaiken.


5. Sanat vai kuvat?
Kuvat, koska olen visuaalinen ihminen ja esteetikko. Oikeiden sanojen löytäminen tuntuu joskus vaikealta ja kuvat kertovat ajatuksiani enemmän. Siksi blogissanikin ovat joskus tekstit aivan olemattomia. Toisaalta taas, kun sanat tulevat suoraan sydämestä, voivat ne merkitä paljon enemmän kuin kuvat. 

6. Mottosi?

7. Kaunein maisema?
Laakea peltomaisena, sielunmaisemani. Rauhoittava ja turvallinen.


8. Maaseutu vai kaupunki?
Rakastan maaseutua, mutta joka kerta sieltä on myös ihana palata kaupunkiin. 

9. Mielenkiintoinen ajatus?
Se, etten voi todellakaan tietää, mitä vuoden päästä elämääni kuuluu. Ja vuosi sitten... voi pojat.


10. Miksi bloggaat?
Aloitin bloggaamisen omaksi ilokseni. Nyt se on saanut laajemman merkityksen. Ihania lukijoita ja uusia ystäviä. Mukavaa, kun voi ilmaista itseään kuvin ja sanoin sekä tutustua uusiin ihmisiin.


Tekstikuvat Pinterest, sarjakuva täältä, valokuvat Instagram

torstai 21. marraskuuta 2013

Voi tätä värin määrää


Vähän mietityttää, raaskiiko tätä värin määrää muuttaa joulua kohden kuitenkaan. Voisiko oma joulu olla vähän oranssi ja keltainen tänä vuonna? Ehkä luvassa on nyt jotain aivan erilaista. Ehkä.

Olen haastanut itseni tekemään jotain uutta ja erilaista sekä ylittämään mukavuusaluetta. Muutaman viime päivän ajan olen yllättänyt itseni uusien juttujen parista. Ihan hykerryttää.





keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Laihduttava suklaakakku


Olin tehnyt jo valmiiksi blogijutun resepteineen ihanista terveellisistä herkuista näin marraskuuta piristämään. Ajattelin, että nyt elellään virkeänä, pirteänä, värikkäästi ja erilaisesti marraskuu täällä blogissakin. PÖH. Tässä kunnon sokerihöttöä mutakakun muodossa. On siinä chiliä. Sehän potkaisee aineenvaihdunnan käyntiin eli laihduttaa. Niin koukuttavaa, että syöjillä pitää olla oma veitsi viipaleen leikkausta varten.

CHILINEN SUKLAAKAKKU

200 g voita
200 g tummaa suklaata
3 dl sokeria (ihan jäätävä määrä)
3 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
2 dl jauhoja
1 maustamitallinen suolaa
1 tl chilijauhetta tai -hiutaleita (laitoin puoltoista, että aineenvaihdunta kiihtyisi enemmän)

Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon sokeri. Anna jäähtyä hetken. Lisää kananmunat ja vaniljasokeri. Sekoita viimeiseksi joukkoon jauhot, suola ja chili. Levitä taikina vuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa 10-20 minuuttia. Kakku jää keskeltä pehmeäksi.

Käytin mä tummaa sokeria...



torstai 7. marraskuuta 2013

Ajatusten kuukausi


Marraskuun utuisen harmaa tunnelma on satumainen. Luonto on hiljentynyt. On hyvä hetki vain kävellä hiljaa ja tunnustella ajatuksia.

Muistikirjan sivu vuosien takaa hyppää aika ajoin silmille. Miten paljon olenkaan elänyt ihan huomaamattani pelosta käsin. Elämä on ainaista opettelua heittäytymisestä luottamuksen varaan.

Kenkäkauppias sanoi muutama päivä sitten, että elämässä vain pitää tehdä valintoja - rohkeita valintoja. Kyse oli niinkin haastavasta asiasta kuin kenkien ostosta. Miten sitä joskus tekeekään oman elämänsä niin vaikeaksi.






keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Rauhaa ja rantaviivaa


Olen pyytänyt elämääni rauhaa ja rantaviivaa. Sitä olen tänä syksynä saanut. On todella levollista kävellä luonnossa ja veden äärellä. Makoilla sohvalla ja lukea. Ajatella, hengitellä ja mietiskellä. Olla vaan. Tuntea syvää rauhaa.

Jään miettimään, mitä pyydän talvelta.





tiistai 5. marraskuuta 2013

Harmautta vastaan


En anna marraskuun viedä voimia. Päätän sen joka vuosi. Nautin parhaillaan ropisevasta sateesta ja harmauskin tuntuu lähes viehättävältä. Voimaannun luonnosta ja hyvästä ruuasta. Hankin marraskuun kunniaksi muutaman uuden hyvinvointikirjan nostamaan inspiraatiota. Lisäksi tämä kuukausi on hyvä syy surautella mitä värikkäämpiä smoothieita, paistella aamiaiseksi proteiinilettuja ja herkutella raakasuklaalla. Työpäivän aloitan kirkasvalolampun loisteessa. 

Hei sinä harmaa marraskuu - tykkää susta! ;)

torstai 31. lokakuuta 2013

Syksy antoi paljon


Lokakuu antoi enemmän kuin uskalsin pyytää. 

Olo: kevyt ja onnellinen
Elementti: vesi
Väri: ruskea ja punainen
Toiminta: hyräily

Terveisin, syysihminen