lauantai 24. lokakuuta 2015

Arjesta voi palautua vaikka banaanileivällä


Viikonloppuina ja ylipäätänsä vapaapäivinä on hyvä varata riittävästi aikaa lepoon ja palautumiseen. Itselle sopivaan tapaan rentoutua. On se sitten olemista tai tekemistä. Yksin tai yhdessä. Teetä tai kahvia juoden. Metsässä kulkien tai meren rannalla haaveillen. Lukien tai kirjoittaen. Tai banaanileipää syöden.



Viikonlopun banaanileipä: 3 kypsää banaania, 2 tl kanelia, ½ tl kardemummaa, ½ tl vaniljaa, ripaus suolaa, 3 kananmunaa, ½ dl kookosöljyä, 1 dl mantelimaitoa, 3 rkl hunajaa, 2 tl leivinjauhetta, 2,5 dl tattarijauhoja ja 2,5 dl kaurahiutaleita.

Muussaa banaanit haarukalla. Lisää sekaan kananmunat, kookosöljy, mantelimaito ja mausteet. Lopuksi jauhot. Taikina jää löysäksi ja se kaadetaan pienehköön leipävuokaan. Paistetaan 175 asteessa 40-50 minuuttia. Ihan parasta lämpimänä. Päälle sipaisu manteli- tai pähkinävoita.



Lepoa ja rauhaa!



tiistai 20. lokakuuta 2015

Ihanan yksinkertaista



Tällä hetkellä elämääni värittää kaikenlainen organisoiminen. Tavaroiden järjestäminen, yksinkertaistaminen ja luopuminen. Kun asiat ja tavarat ovat järjestyksessä, tulee levollinen olo.

Levollisuutta ja rauhaa elämääni on tuonut myös kännykän ja muiden laitteiden käytön rajaaminen. En ole ostanut uutta puhelintakaan. Vanha pysyy pääsääntöisesti 12 tuntia vuorokaudessa lentokonetilassa. Illat äänettömällä, toisinaan pois näkyvistä ja ihan jossain vain lojumassa. Jotkut sovellukset kokonaan mykistettyinä. Iltaisin kotiin laskeutuu hiljaisuus, joka jatkuu pitkälle aamuun. Piti jälleen kerran kokea tämäkin ryhtiliike ja sen tuoma rauha. 

Tein päivityksen myös meikkeihin heittämällä vanhoja jämiä pois ja ostamalla uutta tilalle. Ylpeänä voin kertoa, että tämä meikkien rakastaja omistaa tällä hetkellä vain yhden luomivärin. Ihanan yksinkertaista. Joskin luultavasti väliaikaista. Ja se luomiväri on lohenpunainen, joka saa siniset silmät ihanasti esiin (Zuii: Rose Mist). Huulilla raikasta pinkkiä (Zuii: Fuchia) ja poskilla hillittyä kimallusta (Zuii: Melon).

Kaivoin taas esiin hyvän gluteenittoman klassikoleivän reseptin: 2,5 dl auringonkukansiemeniä, 1 dl pellavansiemeniä, 1 dl manteleita, 3,5 dl kaurahiutaleita, 2 rkl chia-siemeniä, 3 rkl psylliumia, 1 tl suolaa, 3 rkl voita/öljyä ja 3,5 dl vettä. Sekoitetaan ainekset keskenään ja taikina kaadetaan leipävuokaan. Annetaan tekeytyä pari tuntia, jonka jälkeen paistetaan 175 asteisessa uunissa ensin 20, jonka jälkeen leipä otetaan pois vuoasta ritilän päälle paistumaan 30-40 minuutiksi. 





torstai 15. lokakuuta 2015

Nollaamisesta


Oma kompassi saattaa niin herkästi mennä sekaisin. Se, minkä avulla suunnistaa elämässään. On kiire, valtava ärsykkeiden tulva, ulkoapäin tulevat odotukset ja paineet. Sitten vähän kuin hukkaa itsensä. Ainakin pieniksi hetkiksi tai jopa pidemmiksi ajoiksi. Ja sitten alkaa tuntua niin kovin oudolta tai jännältä. Ärsyttää, kiristää tai mikään ei tunnu miltään.



Kehon kompassikin saattaa niin kovin helposti sekoilla. Ei oikein enää tiedetä, miten pitäisi olla tai syödä ja kaikkea kokeillaan ja pian mikään ei oikein tunnu sopivan. Silloinkin tarvitaan pysähtymistä, nollaamista ja paluuta perusasioihin. Omanlaiseen rytmiin ja omalle keholle sopivaan ravintoon. Tilanteeseen, jolloin pystyy tunnistamaan, mikä itselle on hyväksi.



Jokaisella on se oma itselle parhaiten sopiva tapa elää, syödä, rentoutua ja tehdä työtä. Sille kannattaa olla rehellinen. Laittaa oma kompassi kuntoon, vaikka se vaatisi välillä täys nollauksen, isoja muutoksia, rajojen vahvistamista tai kipeiden asioiden kohtaamista.


"Ole oma itsesi. Maailma palvoo omaperäisyyttä."
- Ingrid Bergman






tiistai 6. lokakuuta 2015

Lisätilaa päähän


Taisi olla ensimmäinen pakkasyö. Oli niin kirpakka aamu, kun kävin kävelemässä rannalla. Aurinko kuitenkin paistoi ja lämmitti. Eilen illallakin kävin kävelemässä rannalla. Se on sellaista rentoutuskävelyä. Pohtimista ja olemista.



Eilen illalla kävelyn jälkeen otin jalkakylvyn. Puhelin oli sammutettu jo ajat sitten. Oli ihanan hiljaista. Tänään aamulla istuin kahvimuki kädessä ja katselin ulos ikkunasta syksyn värittämää puuta. Istuin siinä vain hiljaa ja katselin.



Päähän tulee hurjasti lisätilaa lyhyilläkin rantakävelyillä ja puiden tuijottamisilla. Sellaisina hetkinä, kun voi olla vain itseä varten.